Mä haluan sotaa.
Kadut vuotamaan verta.
Kuin punaiset joet.
Mä haluan upottaa veitseni lihaan.
Luotini viholliseen.
Purkaan tän kaiken vellovan vihan.
Mä en jaksa.
Mä haluan täyttyä vihalla.
Tule, täytä mut.
Vie nämä heikon yksilön kyyneleet pois.
Ole niin kiltti...
Mä en halua olla osa merkityksetöntä sukupolvea.
Miksei me voida tehä mitään merkittävää.
Mä en halua jäädä menneisyyden hämärään.
Mä en pelkää kuolemaa.
Mutta mä pelkään mun nimeni kuolemaa.
Vain nimi voi elää ikuisesti.
Mä rakastan vihaa.
Vain rakkaus on sitä rakkaampaa.
Viha tekee mut vahvaksi.
Tänään katoin kuinka serkku ja isä pisti elämänsä paskaksi taas kerran.
Katoin kuinka viina virtas.
Kuinka tää suku valui taas vanhan vihollisensa huomaan.
Ja mä olen osa sitä.
Faija kertoo aina ryhdistäytyvänsä.
Se ei koskaan puhu totta.
Ainut asia joka sitä kiinnostaa, on viina.
Ja pillu.
SAASTANEN IHMISPERSEREIKÄ
Mä en halua olla sen poika.
Jo siitä saakka kun olin pieni, se on aina valehdellut.
VALHEITA
Valheita aina.
Mä olen aina eläny valheessa.
Saastan keskellä.
Ja vasta nyt, 15-16 vuotiaana mä tajuan sen.
Aina mä luotan siihen.
Aina mä toivon mun lapsenmielessäni, että se puhuu totta.
Mun iskä.
Isi, joka laulo mulle kun menin nukkumaan.
Isi, jota mä ihailin.
Isi, joka oli niin vahva, niin urhea.
Kaikelta menee pohja.
Viekää mut pois.
SAATANA
Vapaus. Ikuinen rauha. Siinä unelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti