Please be all mine!

Hiukset on likaiset.
Ja huomenna kasiin.
On jo tarpeeks aikanen herätys muutenkin.
Ei jaksais herätä vielä aikasemmin.

Tänään mun mielessä kävi toivon pilkahdus.
Pilkahdus paremmasta huomisesta.
Tarkoituksesta.
Me taistellaan tää maa vapaaksi.
Ja me aloitetaan täältä.
Omilta kaduiltamme.
Omista puistoistamme.
Me taistellaan.
Ja mä olen, helvetti vie, valmis antamaan henkeni tässä sodassa.

Kunnia kuolla on vapauden tiellä.

Alkoi taas ilta-angsti.
Tää aina pahimmillaan aamusin ja iltasin.
Päivisin on yleensä muuta ajateltavaa.
Kaikki on niin helvetin harmaata.
Sellasta...
Jotenkin laimeeta.
Tiedän, outo kuvaus, mutta silti.
Ei tunnu asiat enää samalta kun ennen.

Ja väsyttää taas.
Väsyttää vaan niin helvetisti.
Mut uni ei auta, vaikka nukuttua saisinkin.
Se voi virkistää mut fyysisesti.
Mutta hengen kuoliota se ei paranna.

Nekroosio.